Meksiko-Teksas-Louisiana

Osa kavereista lähti Nokian menestyksen kyydittäminä Jenkkeihin duuniin ja jäivät sille tielle. Itse keksin syitä jäädä Suomeen, mutta uteliaisuutta riitti tarkistaa, onko meno asellaista kuin elokuvissa, tv-sarjoissa, sarjakuvissa ja pokkareissa esitetään. Jo kouluaikoina iskostettu ideaali vapaudesta, demokratiasta ja mahdollisuudesta ryysyistä rikkauksiin oli houkutteleva. Nykyinen News vs. Fake News ajanjaksoon rapauttanut koko maan julkikuvaa.

Palataan ajassa 30v takaisin. Siihen aikaan ei ollut kovin ankarasti kielletty pitämästä paria lomapäivää työmatkan yhteydessä. Tästä seurasi kiireinen aikataulu ja toisaalta halu silti kokea paljon, joten uni ei häirinnyt matkantekoa ensimmäiseen 70 tuntiin. Lennot Turku-Helsinki-New York-Dallas oli takana. kun kentältä ostettiin pari kertakäyttökameraa ja otettiin autovuokraamosta alle tuliterä Mercury Cougar XR7.

Mercury Cougar XR7 vuodelta 1993

Alkumatka taittui yön pimeydessä. Onnistuin lähes ohittamaan 20 tankkiauton saattueen, kunnes letkan kaksi ensimmäistä blokkasivat kaistat. Sen perään koko kolonna ohitti meidät sisäkaistaa. Mielessä kävi Dennis Weaverin tähdittämä Kauhun kilometrit elokuva. Mahtoi rekkakuskeilla olla hauskaa.

Suomalainen ei noihin aikoihin ollut tottunut sataan radiokanavaan eikä siihen, että niistä 99 soitti country&western -musaa. Jossain vaiheessa aamuyötä lehahti autosta huolestuttava öljyn haju. Huoli siitä haihtui, kun auringon ensisäteet paljastivat tien reunoilla hitaasti pumppaavat öljypumput. Ennen El Pasoa tie noudatti Rio Granden mutkia ylempänä rinteillä. Muuria ei silloinkaan ollut, mutta korkeat verkkoaidat ja patrulliautot koirineen niiden välissä suojasivat elintasoeroa. El Pasoon emme malttaneet jäädä, vaan auto parkkiin, passit taskuun ja rajalle. Molemmin puolin siltaa oli rajavalvonta, mutta ihmeitä siinä ei kyselty.

El Paso ja Ciudad Juarez

Kuumuus oli polttava jo aamun tunteina. Mittari näytti 96F. Valvottuja tunteja oli takana 40. Niinpä poikettiin ekaan baarin, joka löytyi. Juuri koskaan ennen tuoppi ei ole maistunut niin hyvältä kuin silloin. Tecate oli tarpeen muutenkin. Taco-lastujen kanssa tarjottu punainen soosi oli tulista ja vielä aidompi Tulen ja jään kokemus tuli vihreästä soosista. Aamutohinan jälkeen Siesta rauhoitti kaupungin. Poissa huutelemasta olivat huume- ja tyttökauppiaat.

Paluu Jenkkilään ja El Pasoon ei ollutkaan läpihuutojuttu. Rajalla hieman kuulusteltiin, mutta nopeasti viaton naama ja Suomen passi viisumeineen vakuuttivat virkailijan.

Langtry

Alkumatka palattiin tuttua tietä. Jenkeissä auto on kotiin verrattava tila, eli kotietsintää tai alkoholitestiä ei saa tehdä ilman rikosepäilyä. Niin tai näin, tien varrella oli liikennekontrollipiste, jonne meidät viitattiin kääntymään. Aamuisten oluiden vaikutusta ei testattu, mutta sen sijaan sheriffi ihmetteli pahvista ajokorttia ”What is this?” johon vastattu ”It’s my driving license” nosti epäluuloisen ilmeen kyselijän kivikasvoille. Lopulta naurahdus ja turvallisen matkan toivotukset. Jostain syystä jalat ja ajatukset menivät pahasti jumiin, ja kytkintä ei löytynyt automaattivaihteisesta. Liikkeellelähtö oli hieman nykivä.

Episodin jälkeen käännyttiin rajaa seuraten Langtryyn. Kyseessä oli aito villin lännen kylä, joka oli saanut nimensä aikansa kauneimman naisen Lily Langtryn mukaan. Langtryn ihailija ”hirttäjätuomari” Roy Bean nimesi rakentamansa saluunan Lilyksi, ja saluunan seinällä oli kopio Lilyä esittävästä taulusta. Tiettävästi Roy Bean ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt/kuullut Langtryn esiintyvän. Tuomari Bean edusti lakia Pecos-joesta länteen ulottuvalla alueella. Saluuna toimi oikeustalona. Oven ulkopuolella oli kyltit, joissa luki ”ICE COLD BEER” ja ”LAW WEST OF THE PECOS.”. Saluunassaan Roy Bean jakoi olutta, oikeutta ja tarinoita. Beanin oikeuskäytäntö oli eriskummallinen; siihen olennaisesti kuului muun muassa lakikirja, revolveri ja elävä karhu.

Vieressä oli toimiva kuppila, josta vegaanikin sai perunasalaatin. Sen takana on ”kasvitieteellinen puutarha”, jossa kasvaa valikoima aavikon kaktuslajeja.

Joet aavikon keskellä

Tunteja aavikkomaiseman keskelle innosti kuvaamaan jokaisen joen mitä matkan varrelle osui.

Rio Grande saa alkunsa San Juan -vuorilta Coloradosta, Sieltä joki virtaa El Pasoon, Texasiin, Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Joki jatkuu 2020 kilometrin verran Texasin ja Meksikon rajajokena. Joki on tärkein vesilähde Texasin kuivassa eteläosassa. Rio Granden merkittävimpiä sivujokia ovat Pecos ja vähän pienempi Devils, jotka liittyvät Rio Grandeen Amistad Dam -padon luona. Nimestään ja pituudestaan huolimatta Rio Grande ei sovellu juurikaan vesiliikenteeseen, koska se on hyvin matala.  Meksikolaiset kutsuvat jokea nimellä Río Bravo del Norte

Del Rio ja Ciudad Acuña

Del Rio on viihtyisän oloinen rajakaupunki. Sielläkin on raja-asemat, joiden läpi pääsi helposti. Joen vastarannalla oli yllättäen siistin ja turvallisen oloinen meksikolaiskaupunki Ciudad Acuña. Poikkeama rajan yli kesti yhden viileän Coronan verran

Holly Beach

Del Riosta alkoi melko puuduttava ajo urakka kohti Louisianaa. Aavikkomaiseman rikkoi ainoastaan miljoonakaupungit San Antonio ja Houston, joiden kohdalla highway 90 leveni 5 kaistaiseksi suuntaansa. Galvestonin lahden rannoilla hohtivat öljyjalostamojen ikuiset liekit taivaanrannassa. Loppumatkasta maisema vehertyi ja Port Arthurin kohdalla käännyimme kohti Meksikon lahtea. Holly Beach oli autio. Yksi suljettu hotelli ja puhelias nuorimies. Kuultuaan, että olemme Suomesta, hän halusi varmistuksen ”Is it so that Iceland is green and Greenland is icy?” Merivesi oli lokakuisen viileää.

Rämealue

Missisipin räme- ja suoalueella oli kaksi kohtaamista. Iloinen ja surullinen. Ensin juteltiin rannalle leiriytyneen perheen kanssa. Lapset kalastelivat, vanhemmat nauttivat virkistysjuomia ja Cajun-maustivat grillikaloja. Puheessa joka kolmas sana kuulosti ranskalta. Pitivät meitä vauraina, kun oli niin hieno auto. Tien reunalla oli säännöllisesti alligaattorivaroituksia tyyliin ”viritä aseesi, jos poistut autosta”. Alleja ei tavattu, mutta jostain tielle syöksyi Armadillo, jota ei ehditty väistää. Lake Charlesissä oli aika nukkua ekaan kertaan kunnoilla 70 tuntiin alligaattorifarmimotellissa.

Armadillo

Lafayette

Aikataulu ei antanut myöden ajaa New Orleansiin asti, mutta Mississippideltan tunnelmiin päästiin Lafayettessä. Siellä oli sattumalta LA Cattle festivaalit, joiden paraatiin osallistuivat niin palokunta, sheriffikandidaatit, mustat koululaiset, valkoiset koululaiset kuin Cattle kuninkaalliset.

Shreveport

Auton ratti käännettiin kohti Dallasia. Shreveportin kohdalla ilta hämärtyi ja päädyimme motelliin. Respaukolta kysyttiin mihin kannattaa mennä syömään. Mies käskytti pysymään motellissa, kun kaupungilla oli parissa paikassa juuri ammuskeltu. Aamulla matka jatkui kohti Dallasia.

2100 mailia eli noin 3400 kilsaa ajoa

Dallas

Katukuvassa mieleen jäi cowboy-business-tyyli: Wranglerit, Stetson ja pikkutakki. Työpäivät olivat tiiviit messuilla ja Kauppaministeriön vieraana, jonka Edustajan ohje oli, että keskustassa ette tapaa ketään sellaista, jonka haluaisitte tavata. Oikeasti tilanne ei niin pahalta tuntunut, vaan joka ilta tuli uskallettua nähtävyyksiin kuten Six flags over Texas -huvipuistoon. Sen nimi kertoo Teksasin olleen kuuden eri valtakunnan osana (Espanja, Englanti, Meksiko, Ranska, Etelävaltiot ja nyt USA). Huvipuisto oli kaikenikäisille, joten olutta ei myyty, mutta tulipahan maistettua tuoppi kotikaljan makuista Root Beeriä.

Hyvin pedantisti perehdyttiin JFK:n ampumiseen, kun postitalon kuudes kerros oli muutettu John Kennedyn murhamysteerin The Sixth Floor museoksi. Kaikki viralliset ja kekseliäämmätkin vaihtoehtoteoriat esiteltiin

Dallas Stars

Pari NHL matsia ehdittiin nähdä. Laji oli uusi ja joukkue siirretty Minnesotasta Dallasiin, mutta silti Reunion areenan katsomo oli täynnä. Jääkiekon säännöt herättivät selkeästi ihmetystä. Meitä ihmetytti vastaavasti katsomossa kiertävä oluen myyjä ja istuimen käsinojaan tehty tuoppiteline. Kaiken kruunasi taaempaa kuuluva leveänä liudentuva Tampereen murre ”tultiin kattomaan, kun Teppo pelaa.

Dallas Hard Rock Cafe

Siihen aikaan Hard Rock Cafet oli harvinaisempia, joten niissä tuli poikettua. Tällä kertaa baari oli tehty entiseen kirkkoon. Alttaritaulu oli korvattu kuningas Elviksen lasimaalauksella ja reunoilla komeilivat Jerry Lewis ja Chuck Berry.

Texas State Fair

Paljon jenkkien elämäntyylistä kertoo paikalliset messut, joissa esiteltiin lähinnä karjaa ja autoja.

Dallas downtown

Keskusta on aika rauhallinen. Lähinnä työssä käyviä ihmisiä. Yhdeksi päiväksi ja yöksi meno muuttui. Paikallinen yliopisto pelasi jenkkifutiksen ratkaisupelejä ja faneille oli keksitty viihdykettä. Hotellin kattoterassille ei ollut asiaa ja yötä kohti meno oli kuin abiristeilyllä. Kävelykaduilla ja terasseilla soitti tasokkaan kuuloisesti meille tuntemattomat bändit. Oluen kanssa ei hienosteltu, vaan tilasit mitä tilasit, sait Budweiser pullon.

Tulen ja jään

Moni asia oli tehty tosi helpoksi ja edulliseksi kuten liikenne. Kaikki on suurta ja etäisyydet ovat huimia. Aavikko on kaunis ja samoin yövalaistut pilvenpiirtäjät tekevät vaikutuksen. Ihmiset osaavat kommunoida ja ovat ystävällisiä. Varsinaista turvallisuusvajettakaan ei tunne, vaikka meno oli paikkapaikoin villiä kuin 150v sitten lännessä. Toisaalta ensin 9/11 ja tuoreeltaan Trumpin pressakauden MAGA-sulkeutuminen on tuonut näkyviin nurjan puolen maasta ja osasta kansalaisia. Hyvinkin voin tulla katsomaan, miten maa on kehittynyt, mutta jääminen ei innosta, sillä kaikki Tulen ja jää kriteerit eivät täyty. Entisen laista intoa ajaa rannikolta toiselle ja takaisin ei enää ole.