La Gomera

Arja kirjoitti 2017 reissun jälkeen Teneriffa – Vihreä maa Kanaria-klassikon, josta jo on versonut neljä kertomusta Puerto de la Cruz ja Oratovan laakso, Teneriffa sekä naapurisaaret La Gomera ja tuoreimpana Gran Canaria.
Monet kerrat on La Gomeraa tullut vahdattua naapurisaarelta. Välillä se on näyttänyt mystiseltä ja joskus peittynyt punertavaan Saharan hiekkaverhoon. Uteliaisuus on herännyt ja tutustumaan piti päästä. Jälkiviisaasti voi todeta, että tutustumiseen olisi piisannut viikkoa lyhyempikin aika, mutta ennakkoon ajatus lomarauhasta ilman turistimassoja houkutti.

Yhteydet

La Gomeraan on valmistunut vastikään lentokenttä, jonne on pienkoneyhteys naapurisaarilta. Toisaalta merimatka naapurisaarille kestää vain tunnin. Välillä kulkee kahden varustamon (Armas ja Fred Olsen) autolautat. Matka kustantaa suuntaansa noin 40€ ja kummallakin on kolme edestakaista vuoroa päivässä.

San Sebastian

San Sebastián de La Gomeran on noin 10000 asukkaan verkkainen rantakaupunki, jossa tuntuu olevan ikuinen siesta. Lahden pohjukassa on uimaranta ja huvivenesatama. Pieni kävelykujakeskusta jatkuu asutuksena korkealle rinteille. Mikään arabikylä ei ole kyseessä, sillä talot ovat värikkäitä, vaikkakin hillityn tyylikkäästi.

Seuraava galleria antaa Sebastiánista paremman käsityksen kuin sanallinen kuvaus.

Menyy ja meno

Kehutaanpa aluksi. Kaikissa La Gomeran bistroissa ja ravintoloissa ruoka oli todella hyvää ja annokset kookkaat.
Tiedän olevani hankala asiakas: Ajoittain ehdoton vegaani ja toisinaan suvaitsevampi vegetariaani. Tilanne on melko raskas itsellenikin saati matkakumppanille.
Entä tarjonta? Lähinnä gomeralaista, arabialaista, espanjalaista ja italialaista. Uuden vuoden päivänä tilanne kulminoitui. Italialaistyyppinen La Bottellita, jossa oli paljon hyvää, kuten ystävällinen, osaava, pirteä tarjoilija, helppokulkuinen wc ja herkullinen menu, oli suljettu. Vastapäisen Agape bistro, joka oli joka ilta tyhjä mutta silti täysin varattu oli sitä nytkin eikä menua suostuttu edes näyttämään meille. Viereisessä Los Atlanticossa tilattiin tomaattibruschetat ja saatiinkin friteeratut sienimykyt tomaattilohkoilla, mutta sitten paikka aloitti yllättäen iltasiestan kesken ateriamme ja sulkeutui. Seuraavassa bistrossa ehdittiin tilata kunnes tultiin raportoimaan, että perinnejuusto on loppu, vaikka enhän sitä edes tilannut. Sitä seuraavat viisi katukuppilaa olivatkin sulkeutumassa, kun alkamassa oli kello noin kuuden iltasiesta. Pirssillä takaisin hotelli Paradoriin ja tunnin avaamisodottelun jälkeen tilaamaan kermaisat herkut.

Ei mitään valittamista, jos näin olisi vain uuden vuoden päivänä Grande Fiestan jälkeen. Sama meno oli joka ikinen ilta. Menuita ei ole tai ne on yksittäisinä sanoina liitutaululla / pahvilla ilman selventäviä otsikoita. Joissain kehotettiin jopa nousemaan pöydästä ja lukemaan mainoskylttiä kadulle. Siestan ymmärrän, mutta sitä en, ettei aukioloja ei ole näkyvillä tai miten olisikaan, kun vaikuttavat mielivaltaisilta. Tarjoilijat näyttävät ahkerilta, mutta pyörivät ja hyörivät saamatta mitään aikaan.

Taksit loppuivat aina, kun lautta lähti tai saapui. Sama kyyti maksoi useimmiten 5€, mutta joskus myös tuplaten, kun oli juhlakausi. Kaikkineen La Gomera ei ole valmis turisteja ottamaan vielä vuosiin.

Parador La Gomera

San Sebastiania korkeimmalla kukkulalla sijaitsee Parador-ketjuhotelli. Hotelli on vanha kartano, joka aloitti hotellitoiminnan v. 1928. Saaren arkkitehtoniseen tyyliin rakennettu hotelli on sisustettu ikään kuin se olisi muisto Kolumbuksen ajalta, jolloin laivat lähtivät saarelta kohti Intiaa tai oikeastaan Amerikkaa etsimään. On vaikea kuvailla sitä maisemaa ja upeita merinäkymiä sekä Teneriffan saaria ja El Teideä, joita sai ihailla täältä rauhan keitaasta keskellä Atlanttia. Kts ranking sijoitus.

Tehtiin samalla pyyteetöntä kehitystyötä. Viikossa siivoojat oppivat tervehtimään. Respa oppi kaivamaan aikatauluja ja infoa kätköistään. Vielä kun allaspoika olisi oppinut desifioimaan lepotuolit …

Hotellissa asui paljon eri kansallisuuksia, jotka harrastivat hikingia lähtien ennen auringonnousua matkaan ja palaten takaisin iltahämärissä. Ranskalaiset sen sijaan lepäilivät vilpolan varjossa divaaneilla lukemassa kirjoja ja nauttimassa hyvästä viinistä.

Uudenvuodenjuhla hotellissamme illallisineen oli ikimuistoinen. Muuten uutta vuotta juhlittiin hyvin maltillisesti koronarajoitukset huomioon ottaen. Ilotulitus oli melko vaatimaton ja niinpä ihastelimme naapurisaaren räiskettä.

Retkimahdollisuudet

Koska saari oli meille uusi tuttavuus tutustuimme siihen retkeilemällä ympäri saarta. Suurimman vaikutuksen teki kaksi aarretta, Garajonayn kansallispuisto ja el Silbo eli vihellyskieli, jotka on julistettu osaksi maailmanperintöämme ja joka on pakollinen oppiaine Gomeran kouluissa. Matkaaminen välillä pilvien yläpuolella tällä karun kauniilla saarella oli elämys.

Valtaosa turisteista saapui rinkka selässä tai ainakin kävelysauvat kainalossa. Osa vuokrasi auton ja osa bussitteli kuten me. Bussiyhteydet olivat kohtuulliset noin 3 tunnin välein ja pysäkkejä oli tiuhaan. Silti piti olla tarkkana, että ehti illan viimeisellä vuorolla takaisin. Pariksi päiväksi yritettiin varata privaattitaksikuski Valentin, jotta saisimme enemmän infoa, joustavuutta reitteihin ja aikatauluun. Valitettavasti Valentinin koronaepäilys kaatoi sen idean toteutumisen. Menimme siis Guaguas kyydillä, jonka keskusasema on Estaciones de Guaguas. Parituntia bussikyytiä kustansi 5€ ja kuusi tuntia pirssiä olisi ollut 90€.

Garajonay National Park ja Valle Gran Rey

Retkikohteemme Valle Gran Rey sijaitsee La Gomeran länsirannikolla. Kaunista ja vaikuttavaa pieniä vuoristokyliä halkovaa serpentiinitietä ylös ja alas vatkaava bussimatka Garajonay National Parkin halki kesti 2 tuntia suuntaansa. Välillä olimme pilvessä ja pilvien yläpuolella. Matkalla ihastelimme yhtä Gomeran Top10 nähtävyyttä eli 1250 m korkeaa Roque de Agandoa, joka on jähmettynyttä magmaa.

Itse ”saksalaisten miehittämä” Valle Gran Rey ei niinkään ollut mieleemme, mutta kapeaa vuoristotietä etenevä matka sinne ja takaisin sai pään ja vatsan sekaisin jännityksestä, koska bussi viilsi usein kapean tien kaiteetonta reunaa. Puolivälissä matkaa poimittiin ylämäessä pikkukylän mummo kyytiin ostoskassin kera. Hän oli matkalla ”isolle kirkolle” supermerkadoon ruokaostoksille! Takaisin San Sebastianiin päästyämme huokaisimme ja palkitsimme itsemme con una cerveza de grande!

Agulo

Tällä kertaa ei kavuttu pilvien ylle, vaan pelkkää serpentiiniä upeiden laaksojen rinteillä.  Bussikuski ei pahemmin kuuluttanut mitä pysäkkejä oli reitillä; niinpä ajettiin yksi pysäkki Aqulon ohi. Kylä oli varsin kuollut, mitä nyt autot kyöräsivät meitä kujilla tiuhaan.

Mainoksen mukaan ”Pittoreskiskistä Aguloa kutsutaan La Gomeran helmeksi, josta löytyvät viehättävät ja satumaiset talot ja hyvin hoidetut päällystetyt kadut. Pienen kaupungin näköalapaikalta myös pystyy näkemään Teneriffalle asti.”
Faktaa on, että kadut on muhkuraiset ja maisemapaikka 10 kilometrin päässä tietä pitkin ja sekin suljettu. Ei siis menty tyhjänpäälle lasilattialle seisomaan, vaikka alhaalta katsoen lasikieleke näytti huikealta.

Ihan nättiä, mutta jotenkin jäi vaisu mielikuva Agulosta. Saaren omituiset epämääräiset liikkeiden ja ravintoloiden aukioloajat olivat voimassa täälläkin. Kun ‪klo 13‬ bussi lähti Agulosta koti Vallehermosoa, ainoan avoimen kuppilan ovet lyötiin säppiin.

Vallehermoso

Mainoksen mukaan ”Vallehermoso sijaitsee La Gomeran luoteisosassa. Nimi tarkoittaa kauneinta laaksoa ja tämä pitää paikkansa!” Tuossa lauseessa oli faktaa vain sijainti.
Kylä oli nopeasti kävelty halki ja poikki. Juotiin oluet La Constitucién -aukiolla ja kuunneltiin meuhkaavaa synttäriseuruetta, kun odoteltiin paluubussia. Helle oli 30 astetta, mutta onneksi Vallehermosossa on San Juan Bautista, jossa voi hiljentyä ja viilentyä.

Rantarinnetie oli kaunis eikä sen jälkeen ole hinkua vuoristoradalle. Hermiguan laakso ja rantakylä vaikutti kiinnostavalta, mutta sinne ei ehditty poiketa tällä kertaa.

Suositus

Suosittelen: La Gomera sopii luontoihmisille ja ulkoilijoille, jotka eivät pidä turistimassoista. Myös huvivenesatama oli suojainen, jos sattuu noilla vesillä purjehtimaan. Tekemistä ja näkemistä riittää varmasti muutamaksi päiväksi, mutta mikään rantalomakohde La Gomera ei ole.
Gomeralaiset eivät ole yhtä ystävällisiä ja palvelualttiita, kuin naapurisaarelaiset. Muutaman espanjankielisen sanan kuten kiitos (gracias), hyvää päivää/hyvää huomenta (buenos días), olen pahoillani (lo siento), anteeksi (perdón) tai hyvää yötä (buenas noches) opetteleminen ei ole pahitteeksi.

Erityistä:  Vege ja muut eritysruokavaliot pärjäävät.

Tulen ja jään: Nautin suuresti verkkaisuudesta ja rauhallisuudesta, mutta silti suhde La Gomeraan jäi etäiseksi. Auringon paahde oli tulinen ja jäätä haluttiin tarjota joka juomaan. Silti Tulen ja jään näkemys on, että viikko tätä paratiisikandidaattia riitti – ainakin tällä erää;).

Miten paratiisikriteerit täyttyvät?

”Tulen ja jään” paratiisipiirteistä toteutuu 6½/10, sillä Gomera on laivayhteyden etäisyydellä lentokentästä. Jotain outoa myös kohteessa on: Paikalliset ja niiden käytös. Pidemmän päälle saattaisi elo käydä raskaaksi.

☑ uuden kielen oppii kohtuullisella vaivalla tai pärjää nykyisillä taidoilla
☑ on valoisaa ja lämmintä (sekä ihmiset että ilmasto)
☑ on kohtuuhintainen arki ja toisaalta on luksusta tarjolla sitä kaivatessa
☑ maisema on kaunis
☑ elo on verkkaisen rauhallista, ja silti aktiviteetteja on tarjolla
☑ herkullista ruokaa (myös vegeä) on tarjolla
☑ tuntuu turvalliselta liikkua ja elää vapaasti
☐ on hyvät liikenneyhteydet, jos välillä kypsyttää
☐ Tulen ja ☐ jään kokemus