Napoli

Huhtikuussa 2015 vietettiin pidennetty pääsiäisviikonloppu Napolin lahtea kiertäen. Napolin Vanhassa kaupungissa vallitsee aito italialainen tunnelma: Vespat kadulla ja pyykit kuivumassa naruilla talojen välillä. Toki löytyi myös jätekasoja. Paikallisten mielestä juuri Vesuvius on syypää sotkuun; miksi siivota, kun kaikki voi olla laavan ja tuhkanpeitossa jo huomenna. Vastaavasti löytyi todella upeita maisemia, italotunnelmaa ja -tyyliä. Uskomatonta on, ettei mikään ollut muuttunut 7 vuodessa. Touko-kesäkuun taitteessa 2022 pysähdyttiin pariin otteeseen yöpymään.

Italian kolmanneksi suurin kaupunki, miljoonan asukkaan Napoli on Euroopan värikkäimpiä mutta myös väärin­ymmärretyimpiä paikkoja, jota matkailijat ovat karttaneet – suotta.

Valmistautumiseksi kannattaa lukea esim http://www.pienimatkaopas.com/napoli/ . Huhtikuussa aamut ja illat voivat olla viileitä sekä päivät helteisiä. Sateeseen ei tarvitse varautua, sillä sateenvarjokauppiaat ilmaantuvat nurkille ensimmäisten pisaroiden myötä (3-5e/kpl).  Kesäkuun alussa alkaa olla jo suorastaan tukalaa eli 25-29 astetta iltapäivisin.

Useimmat paikalliset eivät puhu englantia, mutta muuttuvat ystävällisiksi muutamasta italian sanasta ja kommunikointi toimii. Pääsiäinen ei  ole paras aika reissata, koska myös Italialaisilla oli vapaata silloin. Sen sijaan kiinalaiset eivät olleet massoittain vielä 2015 liikkeellä ja Covidin pelko oli karkottanut heidät myös 2022.

Liikkuminen

Vältä Rooman lentokenttää; lähes kaikki lennot myöhästyvät, koska kenttä on todella vilkas. Mekin myöhästyttiin jatkolennolta sekä 2015 että 2022, kun aikaa paloi kiitoradalle jonottaessa. Rooman sijaan Napolissa on toimiva lentoterminaali, joka on lähellä keskustaa. Siellä odotellessa maistuu herkullinen foccacia. Punainen tai vihreä Alibus bussi kuskaa Garibaldi-aukiolle ja satamaan n. 30-50 minuutissa.

Kaupungilla tupakkakaupat tunnistaa T-logosta, ja niistä saa ostaa bussilipuja.  Metro on toimiva, mutta asemia on harvassa. Funiculaarit ovat käteviä ja toimivia, kun pitää liikkua rannan ja rinteiden välillä. Lippuja on erilaisia; kertalippu (1e) tai kätevämpi päivälippu (2015 hinta 4,50e, ja se sopii busseihin, metroon ja funiculaariin).

Autoliikenne on suomalaisin silmin kaoottista. Autot ovat kadun reunoilla puskuri puskurissa ja kyljet lommoilla Taxit ovat edullisia, jos niissä on taksamittari. Esim 30min ajelu 11€, mutta toisaalta kyyti voi maksaa 20-25€ ilman mittaria.

Esimerkiksi lentokenttäbussi (Alibus) kentältä rautatieasemalle tai satamaan maksaa vitosen. Kimppataksi vastaavasti 6€/matkustaja. Nopeuseroa ei ole, mutta bussi liikkuu miellyttävämmin. Juna Sorrentoon kustantaa 3,90 ja taksi 110€.

Napolin Hop on hop off -bussi ei ole niin hyvä kuin yleensä vastaavissa kaupunkikohteissa.

Satama ja rantakatu

Muutaman kilometrin rantakävely risteilysatamasta Molo Beverillosta ohi huvipuiston, pursiseuran, kalavenesataman, Castell dell’Ovo linnan vieritse via Partenopen terassiravintoloihin asti antaa siistin, merellisen Napoli-kokemuksen.

Nähdä Napoli ja …

Napolin tunnuslause käsitetään väärin eli kirjaimellisesti. Goethe huudahti Napolin-vierailunsa jälkeen 1800-luvulla Vedi Napoli, e poi muori eli jokaisen olisi saatava nähdä sen kauneus ennen kuolemaansa.

Rannalla oli kiva kävellä ja seurata vesibussilaiturin hälinää tai aistia venesatamien tunnelmia espresso-kuppi ja grappa-lasi kädessä.

Todella hyvät ravintolat ovat vähissä tai piilossa. Kahviloita toki riittää. Osa paremmista ravintoloista noudattavat siestaa eli sulkevat lounaan jälkeen avatakseen jälleen ehtoolla.
Duomo on pettymys vaikkapa Milanoon tai Pariisin verrattuna.

Roskia on riittävästi kaduilla. Mafia pyörittää jätebisnestä ja kiristää jätevuorilla hintaneuvotteluissa. Katukivetys kaipaa monin paikoin ehostusta. Italialaista äänekästä tohinaa, populaa, autoja ja skoottereita on joka puolella.

Vanhassa kaupungissa on aito italialainen tunnelma: Vespat kadulla ja pyykit kuivumassa naruilla talojen välillä. Sähäkkä liikenne ja torvien törähdykset. Kävely kannattaa, sillä matkan varrella voit tehdä edullisia vaate- ja kenkäostoksia.  Pienellä rahalla 10-25€ saa jo muotia ja tyyliä.

Shoppailu

Napolia ei tunneta muodin mekkana, mutta siistiä käyttövaatetta löytyy mm kävellessä Corso Umberto I. Miesten housuja 60€, pikeepuseroja 20€ ja silkkisolmioita 50€ löytyy, mutta myyjät saattavat olla ärsyttäväninnokkaita tyrkyttäjiä suomalaiseen makuun. Edullinen vaate on meikäläisen marketin hinnoissa/laadussa.

Pizza

Napolilainen pizza eli Pizza Napoletana ehdottamien sääntöjen mukaan koostuu italialaisista vehnäjauhoista, napolilaisesta hiivasta ja vedestä. Taikina pitää vaivata käsin tai sekoittimella, joka liikkuu myötäpäivään. Kohotuksen jälkeen taikina pitää tasoittaa oikealla kädellä ja vasemman käden kahdella ensimmäisellä sormella ilman minkään mekaanisen laitteen apua. Pohja ei saa olla kolmea millimetriä paksumpi. Pizzaa pitää paistaa 60–90 sekuntia 485 °C:ssa kiviuunissa joka on lämmitetty tammella. Paistetun pohjan pitäisi olla pehmeä ja tuoksuva. Tomaattien pitää olla kasvanut Vesuviuksen maaperässä.

Maailman vanhimpaan pizzeriaan pitkä jono (margherita on paikan klassikko), mutta toisaalta sen lähistöllä on la Figlia del Presidente pizzeria, jossa 3 Cacialli sukupolvea kokkavat ja seinät ovat täynnä mestaruussertifikaatteja (mm.Bill Clinton asiakkaana) eli parasta italialaista edullisesti: kympillä pizza, olut ja limoncello.

Mistä lie muistunut mieleen pizzaa syödessä, että mafian väitettiin ryöstäneen hautoja saadakseen arkuista aitoa tammea pizzauunin lämmittämiseen…

Aina ei satunnainen pizza ole kaksista. Alla pari hienoista pettymystä.

Hotellit Napolissa

Suurkaupungissa on monipuolinen hotellitarjonta. Me onnistuimme pääsemään napolilaisuuden ytimeen ja yhteyteen valitsemalla pienet, mutta huikeat b&b majoitukset. Alla kolme huippumajoitusta.

Casa Argentino bed &breakfast

Napolilainen aamiainen on makea ja niin oli maisemakin
Annan suihkuhuoneen disainia

Mukavat leskirouva Anna ja tytär Aleksandra emännöivät kotonaan b&b majoitusta.  Loistava aamiainen oli katettu terassille, josta mahtava maisema Napolin lahdelle, Vesuviukselle sekä kirkkaalla säällä Sorrentoon ja Caprille. Hieno koti, jossa upea italodisaini wc-kylppäri ja mieleen jäävän tyylikäs keittiö.  Emme löytäneet kovin hyviä ruokaravintoloja läheltä. Onneksi lähellä oli kaksi metroasemaa, joista pääsee kätevästi keskustaan.

Dipintodiblu

Dipintodiblu bed&breakfast  oli siisti hotelli ja mahtava  merimaisema Vesuviukselle. Valoisasta asunnosta jäi mieleen kaunis laattalattia. Napolilainen aamiainen on aamun eka nautinto. Leivonnaiset oli noudettu vastapäisestä pasticeriasta. Puhelias isäntä kertoo mielellään napolilaisia tarinoita ja kohtalouskoista elämän filosofiaa. Funiculaarilla pääsee Mergelina piazzalle, jossa on hyvät ruokapaikat.

Buona sera

Buona sera signorina buona sera
varjot hiipivät jo ylle Napolin

siellä tänään sulle kuiskaan buona sera
vaikka huomenna jo luotas lähdenkin

Aamun tullen sinne kanssasi mä kuljen
missä Vesuvius lahteen kuvastuu 

aion sormuksen mä ostaa sulle silloin
joka poissa ollessain kuiskaa illoin 

pieni signoriina olet mulle rakkain
hyvää yötä signoriina suukkonen vain ”

MayBritt’s home

Upea MayBritt’s home -huoneisto sijaitsee vastapäätä Castell dell’ Ovoa. Perhe Ruggiero Arturo, Andrea ja Margherita omistaa koko kerroksen ja olemme siis naapureita! Meillä on yhteinen 100m2 kattoterassi, jossa nautitaan yhdessä upeista maisemista spumanten kera ja jutellaan.
Asunto on saanut nimensä Margheritan miehen äidiltä MayBrittiltä, joka oli ruotsalainen. MayBrittin Ruotsista tuoma kirjahylly on vielä olohuoneessa täynnä ruotsi-englanti-italia-venäjä sanakirjoja ja muuta skandinaavista materiaalia. Myös keittiön pöydän takana ihastuttaa taulu Ruotsin pittoreskista saaristosta punamulta venevajoineen ja mökkeineen.

Suositus

Suosittelen Napolia kaupunkikohteeksi. Mikäli haluaa uida ja ottaa aurinkoa, kannattaa varmistaa, että hotellissa on allas. Kaupunkiin ei kannata jämähtää, vaan retkeillä esim Pompeijiin, Sorrentoon ja katsastaa Amalfi-rannikon kauniit kylät. Capri on hieno saari ja kaikki kehuivat Ischiaa, aitoa kalastajakyläsaarta.

Tulen ja jään: Parasta Napolissa oli elämän filosofia ”Vesuvius on syypää sotkuun; miksi siivota, kun kaikki voi olla laavan ja tuhkanpeitossa jo huomenna” ja italialaisten disain. Napoli vaikutti mahdottomalta kaupungilta asua pidempään eikä suurempaa kipinää syttynyt vierailla uudestaankaan.

Miten paratiisikriteerit täyttyvät?

”Tulen ja jään” paratiisipiirteistä toteutuu 7½/10, sillä Napoli sotkuisa, äänekäs ja kaoottinen ja silti niin ”Napoli”. Talvella ei Välimeren lämpö riitä, vaikka valoa olisikin. Makea aamiainen saattaa kyllästyttää ajan mittaan ja kaikista kuppiloista ei saa laatua.

☑ uuden kielen oppii kohtuullisella vaivalla tai pärjää nykyisillä taidoilla
☑ on valoisaa ja lämmintä (sekä ihmiset että ilmasto)
☑ on kohtuuhintainen arki ja toisaalta on luksusta tarjolla sitä kaivatessa
☑ maisema on kaunis
☐ elo on verkkaisen rauhallista, ja silti aktiviteetteja on tarjolla
☑ herkullista ruokaa (myös vegeä) on tarjolla
☑ tuntuu turvalliselta liikkua ja elää vapaasti
☑ on hyvät liikenneyhteydet, jos välillä kypsyttää
☑ Tulen ja ☐ jään kokemus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.