Puerto de la Cruz ja Oratovan laakso

Arja kirjoitti 2017 reissun jälkeen Teneriffa – Vihreä maa klassikon, josta on versonnut neljä kertomusta Puerto de la Cruz ja Oratovan laakso, Teneriffa sekä naapurisaaret La Gomera ja tuoreimpana Gran Canaria. On siis aika tutustua Oratovan laaksoon 2017, 2019, 2021/22, 2023 ja 2024 matkojen kokemuksilla.

Oratovan vehreä laakso on 37km päässä pääkaupungista saaren pohjoisrannalla. Oratavan laaksossa (Valle de la Orotava) sijaitsee, Puerto de la Cruz. Oratava on hyvin hedelmällistä seutua, sillä Atlantti antaa sinne kosteutensa. Saaren eteläosassa sijaitsevat yhteen kasvaneet turistikeskukset Los Cristianos ja Playa de las Américas. Näihin eteläosan lomakohteisiin mukaan lukien Los Gigantesiin kannattaa matkustaa, jos haluaa varman auringon. Pohjoisosassa voi loman aikana olla pilvisiä ja sateisiakin päiviä, joskus jopa rankkasateita, jotka huuhtovat ravintolaterassien tuolit mennessään. Paikallisten kertoman mukaan pohjoisosaa on joskus koetellut myös niin kylmä talvi, että kaikki palmut paleltuivat  ja ne jouduttiin istuttamaan uudelleen.

Päiväkävely Puertossa

Kummasti päivärytmi toistuu, ellei sitä päättäväisesti riko. Aamiaisen jälkeen kävelimme alamäkeen Lago Martianzille ja sieltä edelleen rantakatu San Telmoa pitkin Charcon aukiolla. Matkalla ihastelimme mäenrinteestä merimaisemia, poikkesimme pikkukaduilla ja siemailimme lasilliset paikallista olutta (cerveza) sikäläisestä elämänmenosta nauttien.  Koska meneillään oli lomakausi, oli varsinkin San Telmolla paljon liikkeellä niin paikallisia kuin turisteja. Lago Martianzin suihkulähteen näimme vain yhden kerran olevan toiminnassa. Se pumppaa vettä merivesialtaisiin syvältä meren pohjasta ja siksi altaiden kirkas merivesi kuumanakin päivänä tuntuu kylmältä.

Jottei matka olisi ollut pelkkää herkuttelua San Telmon churro baareissa ja shoppailua muotiliikkeissä ja pikkukaupoissa,  poikkesimme Ermita de San Telmon kappeliin. Ermita de San Telmo on vuodelta 1870 ja se sijaitsee aivan rannassa Puerto de la Cruzin keskustassa. Suureen jouluseimeen saimme tutustua Puerto de la Cruzin tuomiokirkossa eli Iglesia de Nuestra Señora de la Peña de Franciassa, joka alunperin rakennettiin vuonna 1697. Charcolla meidän vakipaikaksi mennen tullen muodostui hyvän palvelun ja kohtuuhintojen ravintola Compostelana Plaza, jossa nautimme välipalaksi  bruchettaa ja olutta. Heladeriasta eli jäätelöbaarista ostimme paikallista jätskiä, mikä on maultaan maukkaampaa kuin meidän ”vanilijat”!

Charcolta matka jatkui muutaman kerran Puerto Viejoa pitkin kaupungin toiseen päähän Avenida de Melchor Luzille, jossa sijaitsee suomalaisten suosimia hotelleja kuten Tenguia ja Valle Luz. Siellä sijaitsi myös perhetuttujeni pitämä ravintola Pizzeria Dacil, josta pitsojen lisäksi sai runsaita ja erityisen maittavia pasta-, liha-,  kala- ja kana-annoksia. Ennen tarjoilija Julio otti jokaisen asiakaan huomioon heittäen juttua myös hyvällä suomenkielellä, mutta nyt ovat Dacil ja Julio vetäytyneet eläkepäiville. Naapuruston Apartomentos Valle Luz oli muuttunut vuokra-asunnoiksi, mutta suomalaisen parturi-kampaaja oli vielä jäljellä. Alueen suomalaiset nuokkuvat nykyään Repessä (Reilu peli)

Kävelymatkan päätepiste oli Playa de San Felippe eli mustanhiekan ranta, jossa hieno hiekka nimensä mukaisesti on mustaa. Matkalla rantaan poikkesimme vielä pienellä hautausmaalla, jossa haudat olivat joko muurin sisällä tai valtavien kivipaasien peitossa maassa ja espanjalaisen tavan mukaan runsaasti kukitettuina. Rannalla seisoo San Felipen pieni linnake, jonka ympärille ihmiset ovat rakentaneet kivikasoja.  Rannan yläpuolella kadun yli käveltäessä löytää Tuomisen Jorman omistamaan ravintolaan, jossa kaikki suomalaisturistit tai saarella pitkään/ vakituisesti asuvat suomalaiset  tapaavat toisiaan ja vaihtavat kuulumisiaan kotimaasta. Jos matkaa jatkaisi vielä eteenpäin tulisi Punta Bravaan ja kuuluisaan Loro Parque -eläintarhaan.

San Felipeltä takaisin kävelimme rantakatuja Pasto de Luis Lavagi ja edelleen Calle de Mequinezia pitkin ja löysimme pari hyvää ravintolaa: välimerellinen ravintola El Patio del Puerto de la Cruz ja italialainen ravintola Restaurante Pizzeria Don Camilo. Tällä alueella sijaitsee paljon erinomaisia pieniä ravintoloita, joissa on kiva poiketa tai tunnelmoida iltaisin hyvän ruuan ja juoman kera. Yleisesti ottaen lähes kaikki ravintolat Teneriffalla tarjoavat maukasta ja kohtuuhintaista ruokaa. Myös kasvisruokailijoiden on helppo löytää maukkaita annoksia. Mutta jos haluaa syödä perinteistä saaren ruokaa ja maksaa viinilasista n. euron, on parasta suunnata pois turistikeskuksista pikkukyliin eli puebloihin.

Erityisen maininnan ansaitsee hotellimme naapurissa Avenida Marqués  de Villanueva del Prado kadulla sijaitseva ravintola Pizzeria Da Arianna, jonka pasta-annokset ovat vertaansa vailla niin kooltaan kuin maultaan. Sinne oli hyvä poiketa pitkän kävelyrupeaman jälkeen, sillä siellä keittiö oli auki aina klo 23 saakka.

el Monasterio

Joulupäivän iltana päätin yllättää Mikon vierailulla hiukan kauemmas Cruzista ylös vuoristoon.  Siispä otimme taksin alle ja ajoimme el Monasterioon Los Realejosissa. Ajomatka jouluostoksilla käyvien paikallisten liikenneruuhkien takia kesti vajaan tunnin.  Los Monasteriossa on neljä erilaista ravintolaa, joissa voi nauttia aamiaista, lounasta, tapaksia, illallista jne. Sieltä on mahtavat näkymät alas laaksoon oli sitten päivä tai yö. Ruoka ja palvelu ovat ensiluokkaista ja siksi kannattaa varata pöytä etukäteen, sillä paikka on usein hyvin suosittu.  

Näkymä luostarista

Loro Parque

Loro Parque -eläintarha on Kanarian saarten suosituimpia nähtävyyksiä. Loro Parque on suomeksi Papukaijapuisto, mutta kyseessä ei ole nykyisin vain papukaijapuisto, vaan iso eläintarha. Maailman suurimman matkailusivuston Tripadvisorin käyttäjäarvioiden mukaan Loro Parque on Euroopan paras ja maailman kolmanneksi paras eläintarha.  Eläintarhaan pääsee myös ilmaisella Loro Parque -junalla Plaza de Reyes Catolicos -aukiolta Puerto de la Cruzin keskustassa. Liput sinne maksaa yli 30 euroa ja pienellä lisähinnalla voi ostaa lipun Siam Park vesipuistoon.

Agatha Christie

Agatha Christien pitkät ja värikkäät portaat eli Escaleras Agatha Christie, joihin on maalattu Christien kirjojen selkämykset, johtavat hienoille maisemapaikoille. Christie asui 1927 Puerto de la Cruzissa ja kirjoitti täällä kuten novellin Merestä noussut mies sekä viimeisteli dekkarin Sininen juna. Puerto de la Cruz oli myös ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka nimesi kadun Agatha Christielle.

Liikkuminen

Koska usein käveltyämme pitkiä matkoja, jalat olivat jo iltaan mennessä niin tohjona ettemme jaksaneet kivuta ylämäkeä hotellille, turvauduimme taksiin. Taksimatka maksoi n. 4 euroa. Teneriffalla on helppo matkustaa niin yleisillä kulkuneuvoilla kuin vuokara-autollakin. Myös taksin voi varata kokopäiväretkelle saarikierrokselle, mutta hinta ja reittikohteet kannattaa sopia etukäteen ja tarjousta kannattaa tiedustella useammalta kuin yhdeltä taksilta. Samoin vuokra-auton hinta kannattaa tarkistaa ennen maksamista, ettei tarjoushinnan päälle tule yllättäen sesonkilisää.

Auton vuokraaminen on helppoa ja edullista. Peugeot 206 vain 32€/vrk sisältäen kaikki vakuutukset. Voin suositella cicar.comia, jossa homma hoitui ilman naarmujen kyyläämisiä ja rahaa sai jopa takaisin, kun palautti sovittua varhemmin. Bensiini maksaa 1,20€ litralta keväällä 2024. Ei paha.

Taoro

Jos mielii mennä pelailemaan Casino Taoroon, on hyvä muistaa, että myös sinne täytyy pukeutua hyvin ja muistaa ottaa myös passi tms. mukaan. Casino sijaitsee kaupungin yläpuolella rinteessä, jonne johtaa kiemurteleva tie Carretera Taoro läpi Jardines Taoron. 2024 huomio on, että hotelli ja casino taitavat olla pitkään peruskorjauksessa. Puisto on silti viileä keidas.

Cabaret ala Cafe de Paris

Olipa raikas elämys varata 5 ruokalajin illallinen ja nauttia samalla nuorten, lahjakkaiden taitelijoiden esityksestä Cafe de Parisissa. Cabaret kuten illallinen koostui viidestä elementistä: aistillisuus, dekadenssi, eleganssi, ilkivalta ja vallankumous.

Hintataso ja eläminen

Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet 6 vuoden aikana peräti 50%. Jatkuuko vastaava kehitys ja kova kysyntä, sitä eivät paikalliset suomalaiset osanneet sanoa. Pienen yksiön (26m2) vuokra on 5-600 euroa/kk. Kaksiosta (60m2) joutuu maksamaan noin 160.000 euroa tai 900-1100€/kk. Tyypillisesti suomalaiset ottavat välittäjältä (esim. Katja Hämäläinen tai Kaisa Purho) 6 kk sopimuksen talveksi ja alivuokraavat osan edelleen, jos puoli vuotta tuntuu liian pitkältä. Vuokravälittäjä jeesaa paperit (210€ palkkio) ja varastoi tarvittaessa tarve-esineet. Kesäkaudeksi suomalaisyhteisö vetäytyy Pohjolaan mökeilleen ja asunnot valtaavat manner-espanjalaiset. Tarkkana pitää olla välittäjien kanssa, vaikka suomea puhuisivatkin, sillä mitään peruutusturvaa vuokrasoppareissa ei luonnostaan ole.

Muusta hintatasosta esimerkkejä: Naisten mekkoja sai 10-20 eurolla ja kohtuulaatuisia miesten pikeepaitoja 10-17 eurolla. Auton vuokra oli 58 euroa / 3vrk ja 95-bensiini ainoastaan 1,23€/l. Kokopäivän opastettu bussiretki 38 euroa. Olut edullisimmillaan 1 euro. Suosikkiyhdistelmani reilu siivu Veterano brändyä ja tuplaespresso oli kolme euroa. Kahden hengen alku- ja pääruoka asian mukaisine juomineen kokoluokkaa 35-50 euroa paikallisten suosimassa ravintolassa. Syrjemmällä hinta putoaa tästä.

La Oratova

Jouluaatonaattona 2021 tehtiin tutustumisretki La Orotavaan. Siellä oli maskipakko myös ulkona liikuttaessa, kun Covid ilmaantuvuusluku oli 470/14 vrk. Ihmisillä oli kuitenkin normaalit joulutohinat. Kiva katsella, kun ei tarvitse osallistua.


Oratovan jouluseimet

Melkoinen joulun ajan nähtävyys on seimipuisto.

Hotelli Botanico

Hotel Botanico on tunnettu, perinteikäs luksushotelli, joka sijaitsee La Pazin kaupunginosassa, lähellä Puerto de la Cruzin kasvitieteellistä puutarhaa Jardin Botanicoa. Se on vajaan kilometrin päässä Playa Martiánezista ja Lago Martiánez sekä San Telmosta. Martiánezin  rantaan kävelee alamäkeä 10 minuutissa. Hotellista on näkymät sekä merelle että El Teide tulivuorelle. Lue perinpohjainen kuvaus hotelli Botanicosta tai katso sen ranking sijoitus.

Casa Colores SilverDeluxe

Mikäli hotelliasuminen aikatauluineen kypsyttää, on mainio vaihtoehto etsiä asuntoa tai taloa esim. Booking comista. Meidän löytö on monipuolisesti varustettu, avara kahden makuuhuoneen Casa Colores SilverDeluxe. Kts ranking sijoitus.

Suositus

Suosittelen: Teneriffa sopii kaikille ja tekemistä ja näkemistä riittää. Puerto de la Cruzissa on huomioitu myös liikuntarajoitteiset. Sinne on helppo matkustaa ja ilmasto on mukavan lämmin vuoden ympäri. Myöskään hyttyset tai muut ötökät eivät kiusaa. Espanjalaiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita. Muutaman espanjankielisen sanan kuten kiitos (gracias), hyvää päivää/hyvää huomenta (buenos días), olen pahoillani (lo siento), anteeksi (perdón) tai hyvää yötä (buenas noches) opetteleminen ei ole pahitteeksi.

Turhan luottavainen ei kannata olla. Puistoissa ja kadulla liikkuu kolikoiden vaihdolla asiaa tekeviä ketkuja, joille kelpaa rahojen lisäksi korut ja arvoesineet.

Tulen ja jään: Uutta kieltäkään ei tarvitse opetella,  jo opittua pitää vaan treenata lisää. Paljon jäi taas näkemättä ja kokematta, joten varmasti tulen vielä monta kertaa ja ehkäpä lopulta jäänkin.

Miten paratiisikriteerit täyttyvät?

”Tulen ja jään” paratiisipiirteistä toteutuu 9/10, sillä Puerto de la Cruz on käytännössä lentoyhteyden varassa.

☑ uuden kielen oppii kohtuullisella vaivalla tai pärjää nykyisillä taidoilla
☑ on valoisaa ja lämmintä (sekä ihmiset että ilmasto)
☑ on kohtuuhintainen arki ja toisaalta on luksusta tarjolla sitä kaivatessa
☑ maisema on kaunis
☑ elo on verkkaisen rauhallista, ja silti aktiviteetteja on tarjolla
☑ herkullista ruokaa (myös vegeä) on tarjolla
☑ tuntuu turvalliselta liikkua ja elää vapaasti
☐ on hyvät liikenneyhteydet, jos välillä kypsyttää
☑ Tulen ja ☑ jään kokemus